Läksiäiset

Uskon, että näemme unia sen takia, ettei meidän täytyisi olla erillään niin pitkään. Jos olemme toistemme unissa, voimme olla yhdessä koko ajan. -Nalle Puh

Horsham College

Blogini koostuu lähinnä erityisistä tapahtumista, mutta ajattelin näin viimeisen viikon kunniaksi kirjoitella teille vähän jostain arkisemmasta. Tässä kirjoituksessa pääsette tutustumaan Australian kouluuni. Tiedän, että koulujen välillä on eroavaisuuksia maan sisäisesti, joten tässä muutamia, jotka olen huomannut vertaamalla Suomen ja Australian koulujani.

Aloitin koulun siis heti ensimmäisellä viikolla tänne saavuttuani. Ensimmäinen asia, joka järjestettiin oli koulupuku. Kouluni on julkinen koulu, joten koulupuvun kanssa ei olla älyttömän tiukkoja. Oppilaille huomautetaan jos he ovat pukeutuneet väärin, mutta esimerkiksi itse menin koko vuoden ties minkävärisillä sukilla, vaikka suositeltava väri on valkoiset. Kaikilla tulee olla mustat kengät. Tytöt pukeutuvat kesällä mekkoon tai t-paitaan ja tummansinisiin shortseihin ja talvella pitkiin tummansinisiin housuihin ja neuleeseen, jonka väri määrittyy vuositason mukaan. Useimmat pojat pitävät harmaita shortseja vuoden ympäri ja ainoana erona on kesällä t-paita ja talvella neule.

Toinen käytännön ero on, että suurin osa kaapeista on ulkona. Suomessa tämä ei luonnollisesti toimisi vaihtelevan sään takia, mutta täällä se on ihan toimiva ratkaisu, ainakin edullinen. Huono puoli on, että niihin on parikin kertaa yritetty murtautua yön aikana. On siis tärkeää, että oppilaat hommaavat lukot kaappeihin tai eivät jätä niihin mitään arvokasta koulun jälkeen. 

Koulussa on yhteensä yli 900 oppilasta 7.-12. vuositasolla, suunnilleen saman verran per vuositaso kuin Suomen koulussani. Australian koulu koostuu useasta erillisestä rakennuksesta. Meillä viimeisillä vuositasoilla on käytössä lähinnä kolme rakennusta. Niiden lisäksi koululta löytyy rakennukset nuoremmille oppilaille, kaksi ruokalaa, kaksi liikuntasalia, kirjasto, musiikkirakennus ja yksityinen koulutuskeskus, jonne on sijoitettu toinen koulun toimistoista. Rakennusten kunnosta voin sanoa sen verran, että niissä on yksilasiset ikkunat, minkä takia luokissa on aina liian kylmä tai kuuma. Lisäksi koulua on alettu rakentaa uudelleen, joka todella tulee tarpeen, sillä osa luokista on täynnä halkeilevia seiniä ja kosteusvaurion vaurioittamia kattoja...

Yksi asia, jota olen kaivannut erityisesti on ilmainen ja lämmin koululounas. Täältä kyllä löytyy ruokala, mutta mitä sisältä löytyy on ei-niin-terveellistä ruokaa ja pari riviä tuoleja. Useimmat oppilaat tuovatkin lounaan kotoa ja yllättävän monet oppilaat vielä minunkin iässä eivät tee omia eväitään. Minä kyllä valmistin aina oman ruokani.

Koulupäivät rakentuvat keskiviikkoa lukuun ottamatta kolmesta tuplatunnista. Maanantaina ja torstaina on samat kolme oppiainetta ja tiistain ja perjantain oppiaineet ovat samat. Keskiviikkona on kuusi erillistä tuntia eli 50min per oppiaine. Kahden ensimmäisen tunnin jälkeen on 25 minuutin välitunti ja lounas on seuraavan kahden tunnin jälkeen. Koulu alkaa joka aamu 9:00 ja loppuu 15:20. Kaikilla vuositasoilla, myös alakouluilla, on samanpituiset päivät. Tämä johtuu koulubussien aikatauluista. Useimmat oppilaat tulevat kouluun koulubussilla, niin kuin minäkin tein kahdessa isäntäperheessäni. Monet oppilaat myös saavat kyydin vanhemmiltaan. Täällä ei paljon näe oppilaita kävelemässä tai pyöräilemässä kouluun. Itse kävelin ensimmäisessä perheessä kelien lämmetessä noin 4km kouluun ylläpitääkseni perusliikuntaa. Koulun jälkeen kävelin keskustaan host äitini töihin.

Toisin kuin Suomessa, täällä pelkkä viimeinen vuosi luo arvosanat varsinaista lopputodistusta varten. Yliopistoon haetaan siis vain viimeisen vuoden menestyksellä. Aiemmat vuodet täytyy läpäistä, johon ei vaadita ihmettä. Oppiaineita valitaan viisi-kuusi per lukuvuosi. Yhdessä lukukaudessa on kaksi jaksoa, eli yhteensä neljä jaksoa vuodessa. Jokaisen jakson lopuksi on kahden viikon loma ennen uuden jakso alkua. Kokeita järjestetään lukukauden kuluessa, mutta niin kuin mainitsin, useimpien vuosien kokeet tulee vain läpäistä eikä arvosanalla ole loppujen lopuksi mitään merkitystä. Oppilaiden tulee kuitenkin tietää ennen viimeistä kouluvuotta mihin he ovat tähtäämässä, koska loppukokeiden kysymykset pohjautuvat useamman vuoden opintoihin. On siis kannattavaa valita tietyt oppiaineet viimeisille vuosille, eikä vaihdella hurjasti juuri ennen viimeistä vuotta. 

Opetuksen taso ei ole yhtä korkea kuin Suomessa, mutta tiedän, että se vaihtelee todella paljon Australiassa. Toisin sanoen täällä on julkisia- ja yksityisiä kouluja. Erityisesti olen huomannut ison eron vieraiden kielten opiskelussa. Ensinnäkään niitä ei ole paljon tarjolla ja jos on, se on kyllä niin erilaista kuin Suomessa. Itse olin onnekas ja sain jatkaa saksan opiskelua täällä. Täällä keskitytään enemmän suulliseen puoleen kun taas Suomessa painotus on vahvasti kieliopissa. Sen huomaa myös siinä, että täällä oppilaat saavat käyttää sanakirjaa jopa loppukokeessa. Uskokaa tai älkää! 

Viimeiseksi muutama turha juttu, jotka tulivat vielä mieleen. Koulukuvat oli täysin erilainen kokemus kuin Suomessa. Täällä otetaan vain yksi kuva edestäpäin. Suomessa kuvaaja majailee koululla useamman päivän ja ottaa kaikista useamman yksityiskuvan, luokkakuvan, joskus jopa kuvan koko koulusta. Toinen juttu on, että täällä annetaan läksyjä lomalle, myös pitkälle kesälomalle... En itse ymmärrä tuota sitten en ollenkaan. Viimeisenä, muttei vähäisempänä vaan suuresti hämmästystä herättäneenä, oppilaat käyttävät täällä jättimäisiä penaaleita, eikä kukaan ole voinut uskoa silmiään nähdessään minun pienen Marimekon pussukan. 

Urheilupalkintoja.

Musiikkirakennus.

Oppilaita lounaalla sadetta piilossa.

Toivottavasti en unohtanut mainita mitään elintärkeää. Täytyy vielä loppuun todeta, että koulu todellakin on paikka, jossa monet vaihtarit luovat varmasti vahvimmat ystävyyssuhteensa. Olen erityisen kiitollinen koululleni ja kuinka avoimesti he ottivat minut vastaan. 

Music is the soundtrack of your life

Hyvästelin eilen bändini. Olin todella onnekas ja pystyin jatkamaan soittoharrastustani täällä Australiassa ja vielä omassa koulussani. Olen soittanut trumpettia yli 7 vuotta ja vaikka en ole koskaan ollut liian tosissani sen suhteen, nautin siitä paljon. Siksi olikin hienoa, että sain jatkaa musiikin parissa myös vaihtovuoteni ajan.

  Sain koululta trumpetin lainaan, joten se järjestyi helposti. Harjoittelimme joka tiistai reilun tunnin ajan koulun jälkeen. Esiinnyimme luonnollisesti koulun juhlissa, mutta myös muutamissa vapaa-ajan tapahtumissa, kuten Rotary-illallisella. Viime viikolla matkustimme parin tunnin ajomatkan päähän Ballaratiin ja pääsin äänittämään ensimmäistä kertaa elämässäni. Aika ainutlaatuinen tilaisuus. Varsinkin, kun kappaleiden säveltäjänä toimi meidän oma kapellimestari.

  Musiikki on minulle elintärkeää ja siksi olikin mahtavaa päästä mukaan niin bändiin kuin musikaaliin (lue lisää musikaalista täältä). En olisi voinut pyytää enempää.

Kahden kodin välillä

Jäljellä on enää reilu kolme viikkoa, sitten palaan kotiin. Kaikkia varmasti mietityttää millä mielin olen lähdössä. Voin vain sanoa, että kuvitelkaa itsenne tilanteeseen, jossa olette jo kotona, mutta lähdössä kotiin. Ehkä lapset, jotka joutuvat matkustamaan kahden kodin väliä voivat jollain tasolla samaistua minun tilanteeseeni. Paitsi, että minun vanhempani asuvat yhdessä ja että minun kotieni välillä tulee silti olemaan tuhansia kilometrejä.

  Australiasta on tullut toinen kotini. Ei pelkästään siksi, että olen asunut täällä melkein vuoden, mutta myös, koska olen saanut tutustua aivan älyttömän ihaniin ihmisiin. He ovat saaneet tuntemaan oloni tervetulleeksi. He ovat varmistaneet, että voin hyvin. Tuntuu hullulta, että minulla on kahden kodin lisäksi melkein kuin kaksi erillistä elämää. Kukaan täällä ei tunne ketään Suomesta tai tiedä pahemmin mitään Suomen elämästäni ja päin vastoin. Minä olen se, joka yhdistää nämä kaksi maailmaa. Se tuntuu aivan absurdilta.

  Lähtö on ollut mielessäni enemmän ja vähemmän koko vaihdon ajan, mutta vasta viime viikonloppuna voin sanoa tajunneeni sen oikeasti tapahtuvan. Lähden oikeasti takaisin Suomeen. Iski pienoinen paniikki. Mieleeni ei tullut mitään maailmaa mullistavaa, mutta pieniä asioita, joita haluan vielä kokea. Haluan mennä Mäkkäriin ja suunnitella oman hampurilaisen (kyllä, se on täällä mahdollista!). Ruuasta puheen ollen, haluan syödä lempiravintolassani ja nauttia ruokakaupan tuoreista hedelmistä. Haluan nähdä kengurun takapihalla. Haluan katsoa australialaisia tv-ohjelmia ja puhua englantia. Haluan viettää aikaa isäntäperheeni ja ystävieni kanssa.

  Kielitaitoni on ehdottomasti parantunut ja niin kuin sanoin, haluan puhua paljon englantia vielä kun voin. Uskon kyllä nauttivani myös jälleen suomen puhumisesta, onhan se kuitenkin äidinkieleni. Olen huomannut myös muita muutoksia itsessäni. Olen paljon itsenäisempi, varsinkin kun olen nyt täysi-ikäinen. Olen sosiaalisempi, ymmärtäväisempi, kärsivällisempi, vastuuntuntoisempi...

  Ei, en haluaisi lähteä. Samalla, kyllä, milloin lentoni lähtee. En malta odottaa, että näen taas minulle tärkeät ihmiset. Olen myös innoissani huoneeni uudistamisesta ja kouluun palaamisesta. On kiva, että elämä alkaa taas "etenemään". Täällä kun se on tavallaan junnannut paikallaan, vaikka aika ja minä ollaankin liikuttu eteenpäin.

  Aion palata Australiaan - toiseen kotiini - vielä joku päivä, mutta jäähyväiset tulee silti olemaan vaikeat ja niistä te varmasti kuulette vielä...

Brim Silo Art.