Katson vieressäni seisovan pojan kasvoja ja koitan painaa ne mieleeni. Tunnen, kuinka reaktiokykyni nousee huippuunsa. Ensimmäisenä epämääräisessä rivissä seisova poika lyö pienen kumisen pallon koulurakennuksen tiiliseinään. Kukin meistä ehkä kymmenestä voitonhimoisesta pelaajasta seuraa palloa katseellaan ja odottaa kuumeisesti omaa vuoroaan. Osa pelaajista ennen minua onnistuu lyönnissään, mutta myös pari pelaajaa karsiutuu pois, kun pallo lentää seinän sijasta viereiseen pusikkoon tai ikkunaan. Poika vierestäni astuu kaksi askelta eteenpäin mennäkseen vastaan seinästä kimpoavaa palloa, jotta pääsee lyömään sen mahdollisimman hyvästä kulmasta takaisin. Tiedän, että pian on vihdoin minun vuoroni loistaa, kuulen kuinka osa ystävistäni kannustaa minua takavasemmalla. Näen, kuinka pallo lähtee pojan kädestä kohti seinää ja välittömästi takaisin kohti minua...Ei, ei, ei...Seuraavaksi pallo on kuuluisassa puskassa...Joudun ulos heti ensimmäisellä kierroksella.
Noin vietetään siis osa meidän lounastauoista. Kyse ei ole yhtään mistään sen suuremmasta kuin poikien ajankuluksi kehittelemästä yksinkertaisella idealla toimivasta pelistä, jossa olen vielä aika toivoton tapaus... Mutta hauskaa se on ja pitää lämpimänä viileämpinäkin päivinä. Sain ystäviä heti ensimmäisenä koulupäivänä, josta olen ollut todella kiitollinen, sillä tiedän, että niin ei ole käynyt kaikille vaihto-oppilaille. Huomasin vain ensimmäisellä ruokatauolla istuvani melkein kymmenen tytön kaveriporukassa ja viimeksi tänään nauroin heidän kanssaan vedet silmissä, kun taas kerran epäonnistuin tyylikkäästi pallopelissä.
Yleensä viikolla en ehdi nähdä koulukavereitani vapaa-ajalla ja monesti mieluummin rentoudunkin koulupäivän jälkeen vain sohvannurkassa ennen kuin on aika mennä nukkumaan ja valmistautumaan seuraavaan koulupäivään. Viikonloppusin olen kuitenkin aina valmis näkemään ystäviäni arjenkin edestä. Viime viikonloppuina suurin osa tytöistä on ollut kiireisiä ja olen ollutkin perjantaisin huolestunut, mitä ihmettä keksin viikonlopuksi. Aina jotenkin kummasti on kuitenkin kalenteri täyttynyt, eikä ole yhtään tylsää päivää vielä takana!
Viime lauantai vietettiin Grampiansin kansallispuistossa. Tehtiin vajaan viiden kilometrin kävely pienelle vesiputoukselle ja maisemat oli kyllä kauniit metsäpalosta vasta toipuvista puista huolimatta.
 |
| Ystäväni Shae ja minä. |
 |
| Tällä kertaa ei nautittu lounaasta ulkona yhtä paljon kuin Warrnamboolissa...kiitos päälle hyökkäilevän harakan, joka ajoi meidät syömään autoon. |
 |
| Taas kerran päästiin nauttimaan herkullisesta jäätelöstä Halls Gapissa ja uskokaa tai älkää vain hetki tämän kuvan ottamisen jälkeen, kuulin nuoren pariskunnan puhuvan suomea viereisessä pöydässä. Pakkohan se oli käydä vaihtamassa pari sanaa omalla äidinkielellä. |
